Heippa!

Tämä blogi tulee tänään nyt aikasessa kun huomenna olen Helsingissä koulutuksessa, mutta ei anneta sen häiritä! Tällä viikolla olen kasannut kokoon Vain elämää varten - oppimisen erikoismessujen näytteilleasettajia ja muita siihen liittyviä tietoja mainontaa varten. Mainosten teko tässä vaiheessa on vielä hieman hankalaa, kun kaikki tiedot eivät ole vielä varmistunut, mutta sitä osasinkin odottaa. Toki voin pohjaa tehdä hyvin ja olenkin tehnyt, tekstit voi sitten muokata ajankohtaiseksi.

Tällä viikolla osallistuin myös Lahden seudun erilaiset oppijoiden luennolle, joka käsitteli aihetta Oppimistyylit ja oppimisympäristö. Luonnoitsijana toimi itsekkin erilaisten oppijoiden äiti, joten hänellä oli antaa hyviä näkökulmia ja kokemuksia luennon aikana.

Etenkin oppimistyylit kiinnosti minua. Ensinnäkin, ei ole yhtä ainoaa tapaa oppia. Kaikki eivät opi lukemalla, vaan jotkut voivat oppia värien,liikkeen äänieä ja musiikin, tekemisen tai muulla tavalla/kautta.

Tein myös osoitteessa erilaistenoppijoidenliitto.fi havaintokanavatestin, joka kertoi että opin parhaiten näkemällä ja liike- tuntoaistiin perustuen, niukasti enemmän jälkimmäisellä. Tämä on käsittääkseni hyvin tavallista, tai siis niinpäin että on harvinaisempaa että oppii vain yhden kanavan kautta.

Testiin pääset itse tutustumaan tästä.

testitulos.jpg

Kävimme läpi myös oppimistekniikoita. Pyysin saada dioja esityksestä sähköpostiin muistin tueksi mutta en niitä vielä ainakaan ole saanut. Muistan kuitenkin yhden miehen antaman vinkin; jos sinulla on kirja luettavana, lue ensin ajatuksella sisällysluettelo, vasta sitten ala lukemaan itse kirjaa niin tiedät mitä tuleman pitää. Voi kumpa näitä olisi käyty läpi silloin kun minä kävin koulua!

Paras oppimistilanne, ryhmässä vai yksin? Oli yksi kysymys. En kyllä henk.koht. osaa tuohon vastata, se riippuu niin ryhmästä ja tehtävästä.

SItten kävimme läpi "erilaset oppijat"

Visuaalinen oppija: Oppii näkemällä, katselemalla
Auditiivinen oppija: Hyötyy äänimateriaalista, muistaa kuulemalla.
Kinesteettinen oppija: Kehon liikkeeseen ja kosketukseen perustuva oppiminen.
Taktillinen oppija: Käsin kosketteluun perustuva tiedonhakinta, keskittymistä auttaa hypistely, muistiinpanot, koristelu ja askartelu auttaa oppimisessa.

Itse muistan tuherrelleeni paljon vihkoon, ja se kyllä oleellisesti paransi keskittymistä.

Sitten on myös sellainen tapa jaotella oppijat

Analyyttinen oppija: yksityiskohdista kokonaisuuksiin
Holistinen oppija: kokonaisuuksista yksityiskohtiin

Eli analyttinen tekee asian kerrallaan, loppuun asti ennenkuin siirtyy seuraavaan. Holistinen taas haluaa tietää asiakokonaisuuden ensin.

Sitten aiheena oli myös asia työstö & mieleenpalauttaminen. Tässä oma lyhyt oppimääräni:

- Alleviivaa tärkeä.
- Tee itse kysymyksiä sisällöstä
- Miellekartta
- Tee sisällöstä sarjakuva
- Äänitteiden kuuntelu
- Käytä oppimisen apuväleitä

Sitten vielä semmoinen jännä fakta jäi muistiinpanoihini, että Suomessa käytetään vähiten tietotekniikkaa Euroopassa oppimiseen. Tämä on todella sääli, sillä minusta siinä on paljon potentiaalia.

Tässä vielä pari linkkiä, ensinnäkin lisää ja tarkemmin aiheesta löydät tästä linkistä. (erilaistenoppijoidenliitto.fi)
Sitten tukilinja.fi kannattaa kurkata, samoin kuin tämä linkki. (Apuvälinekeskus)

Ja tähän loppuun parit lainaukset:

"Jokainen meistä on erilainen oppija."

"Jos oppimiseen liittyy ilo, muuta ei tarvita."

Ensi viikkoon!