torstai, 2. kesäkuu 2016

Miten meni noin niinku omasta mielestä

Nyt on puolenvuoden rupeama ohi, huh! Tässä hieman yhteenvetoa siitä:

Mitä tein (tässä ole läheskään kaikkea lueteltuna, mutta jotain isompia kokonaisuuksia):
- Mainoksia (ja näitä oli siis erilaisia)
- Sosiaalisen median päivittäminen
- Nettisivujen päivitys
- Tapahtuman järjetelyt ja avustus
- Kuukausikirjeen kokoaminen ja toimitus
- Viestintäsuunnitelman toteutus
- Laskutustakin pääsin kokeilemaan

Opin yhtä sun toista järjestötyöstä. Se on todella itsenäistä puuhaa, johon tarvitaan paljon motivaatiota. Pitää osata ennakoida jo vuodeksi eteenpäin ja suunnitella töitään hyvin. Ja myös karsimaan ylimääräistä ja tekemään tärkeimmät ensin eli priorisoimaan.

Uudestaan sama rumba? No mikä jottei, järjestötyö ei ole pois suljettua, vaikka aika paljon siitä minulla onkin vielä opittavaa. Miksi ottaisin uudestaan? No musta siinä on sopivan verran haastetta, ja vastuuta ilman että kenenkään "henki on siitä kiinni". Eli sopivan vastuullista hommaa.

Voisin suositella järjestötyötä ahkeralle, tarkalle, yksin tai pienessä porukassa viihtyvälle ja toimistotyötä pelkäämättömälle henkilölle. Jos odotat mullistavia suuria ihmismassoja ja suuressa mittakaavassa ihmisten kanssa toimimista, voi olla että tulet pettymään. KAHEO on minusta reilu työkokeilijaa kohtaan, jossa pyritään hyödyntämään työkokeilijan vahvuuksia.

Itse opin hyvin perusteellisesti työpaikkakoulutuksen ansiosta tiedottamista. Facebookin käyttö yhdistyshommissa myös sujuu kuin vettä vain. Opin myös mailchimpin, eli uutiskirjeohjelman käytön. Sekä paljon muuta nippelitietoa, jota en enää osaa edes eritellä.

Kaiken kaikkiaan, mukava puolisen vuotta. Kiitos KAHEOn väki ja hallitus, oli mukavaa oppia uutta!

Näihin kuviin ja tunnelmiin, Kiitos sinulle lukijani ja tavataan muissa merkeissä :)

puu.jpg

torstai, 19. toukokuu 2016

Kielet hallussa?

Onko sulla englanninkieli hallussa? Monella suomalaisella on jollain tasolla, yleensä aika hyvinkin. Mutta mitens vaikka saksa tai espanja? Osaatko sanoa "Miten menee" tai "Kiitos"?

Tämä ei ole maksettu mainos vaikka alkuun voisin luulla. Duolingo on ilmainen älypuhelin aplikaatio, jonka avulla voi opetella kieliä. Jo 5 minuuttia päivässä riittää, mutta voit opetella kerralla niin paljon kuin ehdit ja jaksat. Sen lisäksi voit harjoitella myös tietokoneella, osoitteessa www.duolingo.com.

duolingo3.jpg

Itse opiskelen nyt saksan aivan alkeita. Olen kolme päivää jo opiskellut, ja tiedän pienen listan sanoja. Tehtävät vaihtelevat, välillä kuullun ymmärtämistä, välillä lauseiden muodostusta ja kääntämisharjoituksia, välillä monivalintaa. Aplikaatio toistaa sanoja, joten ne jäävät pakollakin lopulta päähän.

duolingo2.jpg

Auttaa myös jos itse ääneen toistaa sanoja. Tosin kirjoitusasu ja lausuma yleensä hieman eroaa toisistaan, joten saa olla tarkkana. Alla käännöstehtävä, jossa ei jätetä pulaan jos jotain sanaa ei osaakkaan, vaan sen merkityksen pääsee tarkistamaan, mikä minua helpottaa suunnattomasti.

duolingo1.jpg

Menkääpä kokeilemaan, ei yhtään hullumpi aplikaatio! Kieliä on englanninkielen taitoiselle n. 15 eri kieltä opittavaksi! Ja todellakin ilmainen. Ei sitten muuta kuin Auf Wiedersehen!

torstai, 7. huhtikuu 2016

Osaatko vielä oppia uutta?

Mutta mutta, tässä onkin mennyt viikko välistä kun viimeksi kirjoitin. Koulutuksen esivalintatehtävät painoi pääälle ja ne oli pakko hoitaa alta pois. Olen tehnyt vähän sitäsuntätä, mainospohjia suunnitellut sekä toimistohommia.

Tein Ylen testin ja sain 5/7 oikein! Paljon sinä sait? Faktat olivat myös todella mielenkiintoisia ja pari kertaa jopa yllättäviä, kuten, "Leikki on usein intensiivistä ja auttaa aivoja kasvattamaan uusia yhteyksiä." sekä "Laulutaidottomuus ei ole pysyvä ominaisuus, vaan laulutaitoa voi kehittää lähtötasosta riippumatta aikuisenakin". En silti ajatellut ruveta laulamaan. Myös tunteilla on todettu olevan yhteys oppimiseen. Itse herkästi ajattelen jo ennen kuin edes aloitan, että "en mä kuitenkaan osaa" tai "pieleen se kumminkin menee". Nämä ajatukset jarruttavat oppimista kyllä tehokkaasti. Testin mukaan tarvitaan 3-6 positiivista ajatusta, kehua tai kannustusta tehdäkseen yhden negatiivisen ajatuksen "tyhjäksi". Aikalailla vaatii siis töitä!

Tästä tulee mieleen että jos lapsia kasvatettaisiin yhtä hyvin kuin koiria koulutetaan, niin johan moni tossukka hissukka pärjäisi paljon paremmin elämässään, kun tuntuu että koiria kehutaan jokaisesta pienimmästäkin onnistumisesta, mutta jos lapsi tekee kaiken oikein, ei sanota mitään, mutta heti jos jokin menee vikaan niin johan ollaan huutamassa ja heiluttamassa vihtaa. En siis yritä sanoa etteikö lapsia pitäisi rangaista vääristä teoista, vaan että sen lisäksi saisi kehua myös onnistumisista herkemmin. Pienistäkin.

Näihin ajatuksiin, hyvää torstaita ja tulevaa viikonloppua! 

keskiviikko, 23. maaliskuu 2016

Tynkäviikko ja jatkoa luvassa!

Heippa, tässä hieman lyhyesti päivitystä tästä viikosta. Eli, päivittelin KAHEOn nettisivuja ja lisäsin kourallisen linkkejä hyödyllisiin sivustoihin. Linkit löydät tästä. Messut myös siirsin pois näkyviltä. Muuten tämä viikko onkin tälläinen tynkä, kun messuilta kerääntyneitä ylityötunteja pidän pois huomenna ja perjantai onkin sitten jo pitkäperjantai. Näinstä syistä blogikin tulee vasta nyt. Ja ainiin! Sain (mitä luultavammin) jatkoa tälle pestille, eli blogi ja muut päivitys jatkuu vielä ainakin pari kuukautta. Blogipäivä vain vaihtuu perjantaista torstaiksi. Jees!

Pitemmittä puheitta, oikein hyvää Pääsiäistä kaikille!

perjantai, 18. maaliskuu 2016

Messujen jälkipuinti

12239997_839530809498247_349557449947699

Heippa!

Vieläkin messun jäljiltä pää hieman pyörällä, mutta silti ajattelin tänään blogin vielä kirjoittaa, ennen kuin siirryn viikonlopun viettoon. Ensinnäkin messut olivat minusta hyvin työntäyteiset, hyvällä tavalla. Paljon meitä kohtasi epäonni ja paikan suhteen olisi voinut olla toivomisen varaa. Ensinnäkin sivuovi reistaili, ja lopulta meni rikki kokonaan. Kumppanuustalo on tosi sokkeiloinen, joka ei oikein toiminut näytteilleasettajien hyväksi. Alakerrassa olevat jäivät aivan liian vähälle huomiolle, vaikka KAHEOn väki koittikin opastaa väkeä heidän luokseen.

5.jpg

KAHEOn pöytä

1.jpg

Messuvieraita.

2.jpg3.jpg

Yllä Sirkulta.fi ja alla HyMy ry:n esitteitä

4.jpg

Kaikki ei ehkä mennyt ihan kuin Strömsössä, mutta luennoilla mielestäni kävi ihan mukavasti väkeä. En ikävä kyllä saanut melskeessä yhtään kuvaa, mutta onneksi tiedottaja Satu taisi saada sieltä räpättyä kuvia. Kävihän paikalla myös Kylli Kylliäinen, aivan ihastuttava persoona ja muita tuttuja myös näkyi. Kiitos kaikille, mulla oli mukava messupäivä ja tästä on hyvä jatkaa!

Ensikertaan!